Lukupäiväkirjaa

Isän nimeen -kirjan lukemisesta tuli, kuten jo osasin lukemisen alkuvaiheilla odottaa, varsinaista tahimista. Kirja ei vain saanut minua otteeseensa ja itseasiassa pääsi lopulta käymään niin, että kirja jäi hyllyyn ensin pariksi päiväksi, sitten viikoksi ja lopulta... no joka tapauksessa, nyt olen saanut sen luettua. Olen lukenut aiemmin Kjell Westön novelleja, ja vaikka kyseessä on erittäin lahjakas ja ansaitusti kiitelty kirjailija, en vain millään mielikuvituksellakaan voisi kutsua lukemiani teoksia minua viehättäneiksi. Ehkä ne ovat minulle "liian älykästä luettavaa".

Kirjassa hienoa oli se, miten Westö onnistuu kertomaan useasta eri henkilöstä niin, että ainakin minun oli helpompaa ymmärtää myös kirjan kertojaa. Tarkoitan siis, että minusta tuntuu siltä, kuin kertojan läheiset ja heidän valintansa ja kokemuksensa johdattivat hänet siihen, mitä hän ite on. Toisaalta useat välillä jopa irrallisilta ja turhanpäiväisiltä tuntuvat "kertomukset" saivat minut lähinnä turhautumaan. En ole mikään pitkien kirjojen ystävä, sillä yleensä minua kiehtoo kirjoitustyyli, joka "vetää mutkat suoriksi". Pidän kuitenkin tästä huolimatta tarkasta, kuvailevasta tekstistä, mitä myös Isän nimeen -kirjassa oli kiitettävästi, mutta se oli mielestäni melko täksähtävää. En kai osannut katsoa asiaa oikesta näkökulmasta, mutta minusta kuvailu tässä kirjassa tuntui jotenkin epäuskottavalta.

Yksi asia, joka sai minut aina välillä kuitenkin kiinnostumaan kirjasta, oli historiallisten yksityiskohtien määrä. En voi kuin kunnioittaa sitä, millaisen taustatutkimustyön Kjell Westö on luultavasti joutunut tekemään! Historialliset yksityiskohdat ja henkilötragediat tuntuvat aina tekevän minuun muita seikkoja suuremman vaikutuksen. Molempia oli tässä kirjassa.

Pohtiessani syitä siihen, miksi kirja ei saanut minua otteeseensa, olen kyllä todennut, etten ainakaan voi moittia kirjoittajan taitoa kuljettaa tarinaa. Oma makuni on vain niin erilainen. Ajattelin useasti, että kirjan voisi tiivistää kolmannesosaan minkään oleellisen silti puuttumatta, mikä on kaiketi väärä lähestymistapa. Mietin, että "onko tämä henkilö nyt oikeasti tärkeä" muutaman kohdalla. Minua turhautti myös se, että kertojan oma elämä alkoi valottua kunnolla vasta keskivaiheilla, vaikka toki jotakin oli kerrottu jo aiemmin. Toisaalta tällaista pidetään usein hyvänä keinona koukuttaa lukija, saada tämä haluamaan lisää, mutta olisin itse tarvinnut "koukuttumiseen" hieman erilaisia seikkoja. Erilaisilla seikoilla tarkoitan lähinnä erilaista sanamuotoa.

Kaikenkaikkiaan en missään tapauksessa voi sanoa, että Isän nimeen olisi ollut huono kirja, sillä sitä se ei todella ollut. En erityisemmin pitänyt lukemistani novelleista, kuten "Merkitty", joten kaipa minulla oli myös jonkinlaisia ennakko-odouksia, jotka saivat minut suhtautumaan kirjaan tietyllä (turhan negatiivisella) ajatuksella. Ajattelinkin, että voisin ihan mielenkiinnosta lukea lähiaikoina vaikka kirjan Leijat Helsingin yllä, jotta voisin tutustua Kjell Westön maailmaan paremmin.