RUMAA TEKSTIÄ -tehtävä. Ei kovin helppoa.

Olen nyt ollut sairaalassa kaksi viikkoa, ja ollut valmis tappamaan kaikki ihmiset ympärilläni.

Näen punaisia valoja, keltaisia valoja, sinistä, vihreää... Valot vilkkuvat silmissäni ja värjäävät muiden potilaiden kasvot luonnottomiksi. Ne vääntyilevät ja silmät pyörivät niiden päässä ympäri. Niiden kasvot hehkuvat ja suonet pullottavat ihon läpi. Ne pelottavat minua ja tuntuvat tulevan lähemmäs ja lähemmäs.

Painan silmät kiinni jotten näkisi, mutta ne vain tunkeutuvat verkkokalvolleni, eivät lähde vaikka huudan ja lyön niitä. Käsi ei satuta niitä, vaan murtuu. Päästää kammottavat äänen rusertuessaan, luut tunkeutuvat ihon läpi. Ihon, joka repeilee ympäriinsä. Kuin olisin lyönyt kovaa, kuumaa asfalttia ja raastanut luitani siihen, niin lujasti että ne muuttuvat jauhoksi.

Polilaat koskevat minuun, niiden kylmät kädet tunkeutuvat ihooni ja ne työntävät sormet kurkkuuni. Ne kaivavat suustani elimiä, jotka on vedetty alempaa minusta. Ne pakottamat minut katsomaan nauttiessaan elinten mausta. En halua katsoa, upotan kynteni silmiini. Kynnet ovat lohkeilleet, ne ovat kuin pienet sahat. Aluksi ne tekevät vain pieniä reikiä silmämuniini. Mutta vaikka kaivan paljain käsin silmät ulos päästäni, ovat potilaat edessäni ja nauravat minulle. Niiden epämuodostuneet kasvot tulevat lähemmäs, ne ronkkivat silmäkuoppiani sormillaan ja peniksillään.

Nyt ne viiltävät vatsaani auki. Tylsä puukko repii ihoani ja vahingoittaa useita elimiäni, ennen kuin kohtuni on auki. Potilaat kaivavat ulos sikiön. Se on vielä hyvin pieni, sitä ei melkein erota ihmiseksi. Se näyttää hiiren poikaselta. Ne alkavat repiä suutani auki. Vastustelen kunnes leukani loksahtaa sijoiltaan. Sikiö sullotaan suuhuni. Se on limainen, ruma, sätkivä pieni olento. Se tarttuu käsillään kurkkuuni enkä voi edes niellä sitä. Revin sitä ulospäin, mutta sen ote on liian voimakas. Lopulta en saa enää henkeä ja alan hitaasti vaipua alas. Potilaiden äänet, niiden rumat naamat ja kaikki vilkkuvat valot häviävät.