Istun penkkiin ja lähden liikkeelle. Olen tullut siihen tulokseen, että on parasta poistua hetkeksi. Jo jokin aika sitten oivalsin tulleeni siihen pisteeseen, etten voinut enää itse vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Tähän asti olen kokenut suurta turhautumista pohtiessani elämääni ja sen mitäänsanomattomuutta. Ennen kaikkea olen pettynyt itseeni ja siihen, miten olin suhtautunut kaikkeen. Tähän asti oli ollut valtavan välinpitämätön kaikkea kohtaan, ehkä siksi, että olin aina pohjimmiltani uskonut pystyväni hallitsemaan elämääni. Kuitenkin kun eteeni sattui tarpeeksi monta odottamatonta ja itselleni vierasta tilannetta, olin joutunut muuttamaan maailmankuvaani melkoisesti.
Päätän antautua hetkeksi tajunnanvirtaan. Suljen silmäni ja huomaan istuvani linja-autossa. Hiukseni, jotka äsken olivat kiinni, ovat auenneet. Tämä ärsyttää minua ja kaivan hiuslenkin takintaskustani. Sidon hiukseni mutta kun kurotan käteni leikkimään ponihännällä huomaan hiesteni olevan taas auki. Toistan tämän muutaman kerran, kunnes luovutan.
Linja-autossa on myös muita matkustajia. Nuori mies, joka katsoo minuun auton etuosassa olevan peilin kautta. Kiinnitän häntä enemään huomiota vanhaan mieheen, joka näyttää siltä, ettei olisi peseytynyt viikkoihin. Kun katson itseäni, huomaan näyttäväni itsekin yhtä siivottomalta. Ehkä nuori mies katsoi minua juuri siksi. Ihoni näyttää harmaalta ja vihreät silmäni ovat väsyneen näköiset. Vanha mies kääntyy katsomaan minuun ja kohtaan hänen niinikään vihreät, väsyneet silmänsä. Hän irvistää minulle ja pakotan itseni irvistämään takaisin.
Havahdun mielikuvistani kun väistän vastaantulevaa autoa. Olen ajautunut vääränpuoleisen kaistan kautta ojaan. Roikkuessani pää alaspäin turvavyön varassa, mielessäni käväisee ambulanssin soittaminen. Joku muu on kuitenkin jo tehnyt sen, joten annan asian olla ja keskityn siihen, miksi ylipäätään lähdin ajamaan. Nyt ajattelen olleeni todella typerä nuristessani kaikesta turhanpäiväisestä. Olen oivaltanut sen tässä lyhyessä ajassa. Päätän, että kun joku pelastaa minut, otan itseäni niskasta kiinni. "Tästä alkaa uusio elämäni", ajattelen, vaikka tiedän sen olevan täysin naurettava lause. Tiedän myös, että tämä uusi elämäni vallitsee noin viikon, kunnes löydän itseni jälleen samasta tilanteesta kuin tänään kotoa lähtiessäni. Juuri nyt sillä ei ole väliä, ja joku irrottaa minut turvavöistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
En saanut tekstistäsi oikein selville mikä henkilöä harmittaa ja onko hänelle tapahtunut jotakin. En tiedä oliko se tarkoituskaan. Viimeinen kappale oli hyvä!
Käyttääkö hahmosi huumausaineita? Minne hahmosi oli ajamassa ennenkuin suistui tieltä? Onko hänellä elämänkumppania?
Mistä tilanteesta henkilöhahmos poistuu? Onko kyseessä nainen vai mies? Minkä ikäinen?
Oli kyllä hieno teksti. :) Hahmo oli kuvailtu aidosti välinpitämättömäksi. Ihmettelin aluksi, että miksi hahmo istui penkkiin ja lähti heti liikkeelle, mutta selvisihän sekin sitten.
Mikä henkilön elämässä on pielessä? Onko henkilölle tapahtunut jotain traagista?
Mua jäi askarruttamaan samat asiat kuin muut ovat ilmaisseet.. Eli millaisesta elämäntilanteesta hahmo haluaa hetkeksi poistua? Mihin hän oli menossa ennen matkan katkeamista? Selvisikö hän vammoitta?
Hei Noora,
Tekstisi on kerrassaan loistavaa kuvausta. Et oikeastaan kerro mitään suoraan henkilöhahmostasi, viskelet hänestä tiedon jyväsiä sinne tänne ja jätät ne lukijan poimittavaksi. Osaat pitää lukijan otteessasi ja herättää mielenkiinnon.
Hienoa työtä!
Lähetä kommentti